Gestatten Sie mir, die über das schwarze. Lassen Sie sich Vertrauen. Geben Sie uns eine Chance zur Heilung dieser Zeit.

Joskus tarvitsee taiteellisen tyhjiön. Tilaa turhalta ja vähemmän turhalta paskan jauhamiselta. Tein jopa uuden bloginkin. Sellaisen jolla on oikeesti jokin 'merkitys' jossa 'puhutaan jostain' eikä tällaisesta tyhjän päiväisestä. Mutta sitten tajusin, ettei tämä olekaan niin tyhjän päiväistä. Tämä on sielunhoitoa, ja miksi pitäisin uutta blogia, kun voin sivistää ja parantaa tätä.
Uutta blogia tehdessäni huomasin sellaisia aukkoja, kuten;
*pidän nyt uutta blogia, kukaan ei tunne minua, tehtävä hyvä ensi vaikutelma, jotta saan blogilleni lukia kunnan
-ja paskat, en halua. Haluan olla juuri sellainen saatanan kusipää, mikä olen, en mikään teennäinen 'en mä oikeesti oo kuka oon' -uikuttaja.
*Yritän olla jäljittelemättä vanhan blogin sisältöä ja ulkomuotoa
-Ei onnistunut, blogin ulkoasu on sama kuin vanhan, osa kuvista jäänyt pois.
*Yritän kirjoittaa vain valitsemastani aiheesta.
- Onnistui

Jatkossa aijon pitää molempia blogeja. Uusi blogini perustuu ratsastukseen ja koiraharrastukseeni. Mutta en todellakaan tule jättämään tämän blogin kirjoittamista pois, niin että pitäisin vain 'fiksua' blogia. Kiitos ei kiitos. Sielunhoitoa tarvitaan, vaikka se olisi turhan päiväistä urputusta, jota kukaan ei lue.

Ylppärit lähestyy!!! = kauhea stressi ja aivovamma.

Mä en oikeesti käsitä kuinka selviän niistä hengissä. Viime syksyn kirjotukset, vaikka kirjotin vaan yhden aineen, otti ihan törkeen koville.... Kauhee stressi oli pinnassa, mutta ehkä mä selviin.
Oon yrittäny laskee matikkaa jatai fysiikkaa joka päivä. Ainakin vähäsen, jos ei montaa tuntia. Tänään sovittiin taas kaverin kanssa 'matikkatällit' on se niin ihana kun se jaksaa aina neuvoa mua <3 Mä oisin muutenkin ihan hukassa ilman sitä.. Tuntuu, että se on ainut ihminen tässä maailmassa, joka saa mut oikeesti edes hetkeksi pysähtyyn, niin että jätän sen jatkuvan juoksemisen kuuteen suuntaan yhtä aikaa hetkeksi, ja vaan oon, istun siinä missä istun ja keskityn hetkeen. Uskomaton ihminen, aivan uskomaton. Ihminen, jota ilman ei voi elää.

Mitä muuta ylppäreiden lisäksi?

Joo, penkkarit oli. Ei niistä sen enempää...

No ei :D Oli hauskaa. Ehdottoman välttämättömän kivaa. Ihania ihmisiä on niin paljon <3 Hiukan ehkä, kuten kaikki, pientä humalatilaa oli illalla aistittavissa, mutta ei nyt normaalia kauheampaa.
Kiitos kaikille niille ihanille ihmisille, jotka olivat silloin läsnä ja mukana <3 Ilta oli ihana vaikka draamaakin oli mukana.

Vielä...?

Joo, taiteellinen tyhjiöni. Kirjottelin joskus, että teen kässän lukiodiplomia, no joo-o sen tein. Ja koin jonkin asteisen loppuunpalamisen... En tehnyt mitää käsitöitä yli kuukauteen. En mitään, en edes vilkaissut ompelukoneeseen. En parsinut vaatteita joihin tuli reikiä, en ommellut irronneita nappeja... En tehnyt mitään... Oikeesti. Irrottauduin kaikesta.

Tiiättekö, ekan kaks viikkoa se oli taivas!!!!
Sit mä kuolin...

Meni reilu kuukausi, ja mä olin puolikas ihminen... Mä en kiinnsotunu mistään, tein kaiken puoliteholla.. Mä en oikeestaan ees tehny mitään.. Kävin koulussa ja tallilla... Ja istuin tai nukuin... Jumitin.. Sitä mä tein. Mä en eläny, mä olin kuin jossain horroksessa,, ihan pimee, ihan hukassa...
Ja sit mä en enää kestäny. Mun pää hajos.. Lopullisesti. Mä vuorasin mun seinät täyteen erilaisia muotikuvia, ihan kaikki kaapin ovet yms. Niitä kuvia oli joka kohdassa... Sit mä neuloin, ennen noita kuviakin mä olin nuelonu, mutta ihan vähän, ehkä parisilmukkaa päivässä, ei kiinnostanu sekään... Mä olin niin hukassa..
Mutta ne kuvat pelasti mut. Mä rakastuin niihin, mä rakastuin taas siihen, mikä piti mut elossa, ja pitää edelleen. Käsityöt.. Omg.. Elämän suola. Se on järkyttävää kun hokasee, että on joku juttu, mitä ilman on oikeesti kun kuollu.. Että on vaan sellanen haahuilija, jolla ei oo tarkotusta.

Ilman maailman ihaninta miestä, en ois koskaan antanu itselleni lupaa lähteä sinne, minne eilen hakupaperini lähetin.
Hain ensimmäisenä Lapin yliopistoon; vaatetusta ja toisena Helsingin taideteolliseen korkeakouluun; vaatetusta taas.
Uskomatonta, että siihen saattaa tarvita toisen ihmisen, tavallaan kuin potkasemaan päähän, että ymmärtää, mitä haluaa. Onhan se tavallaan ollut haave jo kauan.. Että hakis jonnekin tollaseen kouluun.. Mutta se on niin riskipeliä... Jos ei sitten saakaan töitä...

"Tässä maailmassa on jo tarpeeksi niitä ruikuttajia, oisinkohan pärjänny, oisinkohan selvinny, niitä ei tarvita enää yhtään lisää."

Kiitos.